L'avenir est ce que vous faites maintenant

Elämä pomppii. Minä olen erittäin tyytyväinen. Ihmiset sanovat, että nuoruus on ihmisen parasta aikaa. Minä kyllä tiedän, että nuoruus on huippua aikaa. Minä kuitenkin uskon ennemminkin, että elän joka hetki elämäni parasta aikaa. Tämä päivä on hyvä päivä, niin olen ajatellut jo pitkään. Tämä päivä tuntuu myös parhaalta päivältä. Menneisyydessä on ollut joitain tähtihetkiä, joihin joskus haaveilee palaavansa, mutta silloin joutuisi myös palaamaan kaikkeen muuhunkin. Minä pidän siitä mihin nyt olen tullut. Se on ittestään kiinni pitkälti onko tämä päivä elämän paras päivä.

Tottahan se on, että kaikkiin elämän tapahtumiin ei voi vaikuttaa. Menetykset ja pettymykset ovat kuitenkin niin suuri osa ihmiselämää, että ilman niitä ei pitkälle pötkitä. Pitää myös osata luopua.

Minulla on menossa uudelleensopeutumisvaihe ja hyvin se on edennyt. Oon saanu paljon hyviä ideioita, mm. kotivinkistä ja kotiliedestä. Hei pliis älä kehtaa... mutta totta se on :D Ehkä minä oikeasti tulee luomuviljelijä ja hankin kasvimaan, jossa kasvaa superruokaa. Katsottiin Elenan kanssa, että ekotieteitä pystyy lukemaan ihan vapaana sivuaineena, että hurraa. Ranskan sivuaine koe olis toisena koulupäivänä, liekö sinne itteni talutan? J'aimerais bien, mutta toki ranskaa voin harjoitella muutenkin. Väylä Brysseliin ei jäänyt ihan tyhjäksi, sinne jäi kontakteja, voisin menlkeinpä sanoa nytten, että yksi erittäin speasiaaliystävä, joka varmasti motivoi minua pitämään ranskantaitoja yllä.


Tämähän teksti tulee Jyväskylästä, this is my new hometown. Olen täällä pari päivää hengaillut ja täällähän viihtyy todella hyvin. Tänään kävin kunnolla kaupunkikierrosta tekemässä ja olin innoissani ekokauppalöydöistäni ja tuli jo kirpparipöytä hommattua Elenalle ja minulle. Muuton yhteydessä löyty aika paljon rääsyjä, joille ei enää ole käyttöä. Syntyy helposti ajatus, että vaatekaapin tiheämpi tyhjennys vois olla ihan varteenotettava vaihtoehto, kun kaapista löytyy se kullanvärinen nappipaita, jonka sain 9-vuotis synttärilahjaks ja vitossluokalla käyttämiäni farkkuja.

Se Bryssel tuntuu välillä jo äärimmäisen kaukaiselta ajatukselta, se on outoa. On siitä toki reilu kuukausi, kun hyvästelin hostperheeni. Jotenkin suuri vapaus on tullut sen myötä ja olen päässyt tekemään tiettyjä asioita, joista perheessä eläessäni haaveilin (monet niistä liittyen ruokaan :D). Eipä tarvii nyt pelätä, että lapset rohmuaa minun tarkasti valitun suklaajäätelön tai ei tarvii murehtia eteisen lattialla lojuvista vaatteista (no ehkä toi kämppis saattaa vähän vinettää, mutta Elena kyllä antaa anteeksi, kun on elämäsä mulle velkaa) ja saa kokata rauhassa ilman jatkuvia välikysymyksiä tai ihmetteleviä katseita. Ja ei varmana tarvii sunnuntai- aamuna herätä lapsien riehumiseen.

Niin, ei musta olis lastenhoitajaksi. Lasten kanssa puuhailu on mukavaa, lasten kasvattaminen on haastavaa (hyvällä tavalla) ja lasten opettaminen on nautinnollista. Lastenhoito tulee kysymykseen ainakin silloin, jos minulle omia lapsia siunaantuu. Mutta kyllä lastenhoito voi tietynlaisissa olosuhteissa olla todella rankkaa, henkisesti. Minun uravalinta on vielä vaiheissa. Mutta tällä asenteella ei kyllä pitkälle pötkitä varhaiskasvatustieteiden parissa, että uudelleenprosessointi on käynnissä. Minusta on kuitenkin mukava elää epätietoisuudessa. Ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, se on niin jännittävää ja antaa elämälleni intoa.

Tosiasia on kuitenkin se, että tulevaisuus on sitä mitä myö tehhään nytten. Eli pitää pitää mielessä, että vähäse voi yrittää ponnistella, jos sitä jännitystä huomiselle halajaa. Ei pidä odottaa, että koira itestään oppii lehen hakemaan, vaikka senkin se voi joskus tehä!

Minä olen niin tyytyväinen tuosta välivuodestani. Koen itseni paremmaksi ihmiseksi. Olen saanut itsevarmuutta ja kokemusta. Minä olen oppinut itsestäni ja elämästä, minulla on annettavaa enemmän. Tiedän enemmän mistä olen kiinnostunut ja mihin asioihin minun kannattaa panostaa. Sellanen jännä juttu myös, jonka oon kokonaan varmaan missannut aikasemmin, niin olen myös oppinut myöntämään virheitäni ja heikkouksiani.

Eihän tietenkään voi sanoa, että en olisi voinut kasvaa ihmisenä tällaiseksi joissain muissa olosuhteissa, esim. jos olisin aloittanutkin yliopisto-opintoni. Mutta olen pelkästään tyytyväinen, etten aloittanut, koska mun vuosi oli niin mahtava. Se ensimmäinen puolisko siellä ennen joulua oli todella rankka, se ikävä oli ihan valtava. Koti oli mielessä todella usein ja joulun jälkeen tuntui niin vaikealta palata takaisin Brysselin arkeen ja ajatella, että sitä hommaa kestäisi vielä yli puolivuotta. Keväällä kaikki kuitenkin muuttui hyvin paljon, mutta ne ikävän tunteet olivat välttämättömiä kokea. Ne kasvattivat minua todella paljon. Tämä muutto tänne Jyväskylään ja opiskelujen aloittaminen ei ole mikään ongelma minulle niin kuin varmasti monelle ensimmäisen vuoden opiskelijalle se voi olla...

Koen olevani sama tyyppi, joka olin lähtiessäni. Minulla on edelleen outoja mieltymyksiä ja erikoisia pakko-oireita ja ihmeellisiä toiveita. Eivätkä lähelläni olevat ihmiset sano, että olisin muuttunut. Heidänkin mielestään olen samanlainen. Oikeastihan en ole, eikä mielestäni kukaan pysty täysin samanlaisena pysymään vuotta, ainakaan tässä herkässä nuoruusajassa. Mä olen muuttunut sisältä ja mä tulen muuttumaan koko ajan. Se, mitä saatoin puhua viime vuonna, saattoi olla pelkkiä sanoja, nyt oikeasti uskon itseeni ja siihen mitä sanon. Ainakin yritän olla rehellisesti sitä mitä olen. Se on joskus vaan niin hemmetin vaikeaa. Etenkin kun ei ihan aina sitten ole edes varma mitä on ;) mutta minuuden tunteminen on koko elämän kestävä projekti. Pitkäkestoisuudestaan huolimatta se on äärimmäisen mielenkiintoinen projekti.







Kerron tähän loppuun hieman Kaliforniasta, tästä oikein mieleenpainuvasta reissusta, joka myöskin, vaihtoi hieman elämäni suuntaa (vain harva tietää tästä...). Varasin liput San Franciscoon maaliskuun alussa, suunnitelma lähteä Yhdysvaltoihin oli aika pian sen jälkeen jo mielessäni, kun kaverini Susette lensi Atlantin yli aupparoimaan viime vuoden heinäkuussa. Kunnolla tätä ajatusta rupesin miettimään joulun jälkeen ja hirmu kauaa ei sitten enää kestänyt, että suunnitelma eteni tekojen puolelle.


Kun olin tullut reililtä, oli kaksi päivää aikaa uudelleen pakkailla ja hoitaa huoneeni luovutuskuntoon. Se oli hieman stressaavaa etenkin kun siinä samalla tapahtui niin paljon tunne-elämäni puolella. Sitten kun pääsin lentokoneeseen, olin oikein innoissani. Sain vain aikaa olla, istua, miettiä, nukkua ja kuunnella musiikkia, 18 tuntia!! Susette oli sitten San Franciscon päädyssä minua vastassa ja voi kun se oli mukavaa :)


San Francisco on aika cool mesta, ehkä vähän eurooppalainen höystettynä joka kulmasta löytyvillä Starbuckseilla ja hoboilla. Siellä on meri ja siellä on kylmä. Siellä on Golden gate bridge ja kaapelikaaroja, jotka ajelee hurjan jyrkkiä mäkiä ylös ja alas.

Los Angelesiin kannattaa ja ei kannata mennä yöbussilla, joka saapuu perille aamulla, niin että jää koko päivä aikaa seikkailuille ( lue rannalla makoiluun ;)). Käytiin Hollywoodissa ja näin niitä nimillä varusteltuja tähtiä melkos paljon kaduun kiinitettynä. Näin myös tähdenkiillottajan eräänä päivänä. Ei tullu vastaan ketään näyttelijää tai näyttelijätärtä, mutta näin kaikki Oscar- voittajaleffat seinälle kirjotettuna paikassa, jossa vietetään Oscar gaalaa.

Losin vintagekaupat on jottain aivan ihanaa kolmen suklaan unelmaa. Siellä kyllä kiertelee ja löytää varmasti jotakin. Löydettiin San Franciscostakin ihan kiva kirppari, josta itteasiassa ostin sitten viimesenä päivänäni 4 mekkoa alle 25 dollarilla, nice! Ja yksi näistä mekoista saattaa olla mahdollinen valmistujaismekko siskolleni! ;)

Yhdysvallat toi mulle odotusten mukaiset ruokanautinnot. JUUSTOKAKKU!! Ja semmonen ihana leivästä syötävä keitto, se on herkkua se! Ja kaikennäköset burgerit, mmiaamm. Nyt oon kyllä taas palannut kasvisruokavalioon ja ajattelin nyt pysyä siinä, ellen sitä ite opi kalastamaan ja metsästämään riistaa, saaaas nähdä. Kahviakin join paljon, enemmän kun yleensä.

Onhan se USA aika hauska paikka, sieltä löytyy niin paljon kaikenlaista. Kaikenlaista suurta. Kaikenlaista hyvää.

Kaikenlaista hyvää löytyy myös Jyväskylästä. Täällä minä opettelen nyt elämään :)

Kiitti kaikille bloginlukijoille! Tää on vähän niinku loppu nyt :) Sorry guys.

Päivät ovat edelleen kauniita

Minä palasin kotiin. Ja minä olen onnellinen.

Todella onnellinen. Minä tein sen ja minä onnistuin. Nyt minä olen takaisin täällä... mutten todellakaan samassa lähtöpisteessä! Pitkälle on ponnistettu, ei se ollut helppoa, eikä sen pitänytkään. Takana aivan mahtavia asioita, sellaisiakin, joita ei ikinä olisi edes voinut toivoa tai kuvitella.

it's freezing out here in California

Brysselille sanoin mina heippa ja loysin itteni San Franciscosta.

Terve California, ahh, taalla on simppelia, minun paa selkeentyy ja maha pyoristyy ja kukkaro tyhjenee. Voi kuinka tykkaan. That is so USA, abso-fucking-lutely.

Nyt Starbucksiin ja linja-autolla Los Angelessiin, mikas sen mukavampaa, vaiiii??

xxxx

Olen onnellinen nainen

Mikä reissu. Mikä mahtava reilaus. Hahahah.
Eiköhän tämä Eurooppa ala olla jo koettu. Piste. Kyllä se on antanu paljon.

Menkää kottiine haisemaan tai kattomaan kuvista miltä näyttää Monacon linna.
Ja aina on hyvä aika päiväunille. Se Ventimiglian kirkon kello lakkaa sitten soimasta kello yheksältä illalla, että on turha ootella sen soittoa ennen aamua. Eli hyvää yötä vaan, jos meinaat sillon torkut ottaa.

Junassa tapaa jos jonninlaista porukkaa. Sveitsin rajan ylittäessä polliisit ahtaa kyytiin ja vieressä saattaa istua neuroosinen Mr. Beaniä muistuttava mies, joka ei hellitä katsettaan poliiseista ennenkuin ovat poistuneet vaunusta ja joka sitten säikähtelee pieniäkin normaalin keskusteluäänen ylittäviä ääniä. Varokaa niitä italian paikallisjunia, ikinä et pääse perille ja kyllä miehiä riittää. Ei kannata myöskään mennä Pariisin välimeren alueille. Ja mikä se oli, blue joku hostelli, vittu että oli paska. Ihan vain näin asioita, joita ei kannata tehdä.

Junassa evästen- (haahaa, suomenkieleni alkaa musertua) syönti on erittäin mukavaa. Onko se silloin kiellettyä, jos ei ole roskista? Kyllä maistuu myös suklaa,sipsi,pähkinät,patonki,hilloleivät,kinkkuleivät ja jäätelö. Viimesellä junamatkallamme huomattiin, että joskus olis voinut olla nälissäänkin.

Italiasta ei pääse pois eikä Veronassa ole yöpymispaikkoja. Genevessä on mahtavaa asiakaspalvelua. Veronan internettipisteessä sitä ei ollut, minulle tuli ihan paha mieli. Monia mukavia tyyppejä oli juna-asemalla palvelemassa. Brysselissä taitaa olla äärimmäisen huonoa asiakaspalvelua, kun olin innoissani penimmästäkin ystävällisestä eleestä, jota saatoin saada konduktööriltä. "Mukava mies!!" Ei niitä niin mahottoman paljon kiinnosta ne lipukkees, mutta hyvä ne on olla aina matkassa. Joskus joutuu jottain ylimääräistä myös paikasta maksamaan, mutta Lillestä Brysseliin (ihan vieressä) ei tosiaankaan kannata maksaa 30 euroa. Onneksi rupes hälytyskellot soimaan.

On se onni, että junissa on ilmastointi. Minkä takia ne pittää vaan puhaltaa niin täysillä, että tullee ihan siperiaolot mieleen? Pittää neuletakkia kaivella, vaikka ulkona yli kolmenkymmenen asteen helteet. Mutta mielummin kuitenkin ehkä näin, kun joissain paikallisjunista ilmastoinnit puuttuu kokonaan ja onhan se melkosta ähkimistä.Joskus tulee täysiä junia tulee vastaan, joissa on aikamoisia dorkkeleita:

"Are these seats taken?"
"No. They are not free."


Jos lähtee reppureissailemaan, rinkasta voi tulla aika hyvä kaveri. Jopa niin hyvä, että harkitsee hänelle paikkalipun ostoa. Toimii myös yöjunassa halittavana tyynynä. Hotellin sänkyynkin pääsi Karrimorini nukkumaan, tärkeä toveri. Joskus se voi olla aika pain in the neck, nimenommaan, mutta rakkaussuhde on silti melko voimakas ja helliä hetkiä täytyy vaalia. Kyllä ne kaupungit, joista löyty hyvä hotelli rautatieaseman edestä, on melko mieltä lämmittäviä. Niistä kaupungeista myö Karrimorin kanssa tykättiin. Siellä Veronassa tuli käveltyä kilometritolkulla ja kaiken lisäksi jäätiin vielä jumiin hostellin sisäpihalle, kun se hostelli ei ollutkaan auki ja mentiin portista sisään, kun sieltä tuli ulos ihmisiä. Naurettavaa.

Genevessä nukuttiin nuorisohostelissa. Oon siellä kokenu elämäni parhaan suihkuhetken ja elämäni parhaat päiväunet. Yöllä minua kiusas jyrän äänet alapedistäni. Eipä siinä mittään, saa sitä väsynyt olla. Olin itekin välillä.

Pariisissa kannetaan patonkia ja Italiassa syödään pitsaa, mielellään normaalia. Pitäis aina olla kuvat menussa...




Ranskassa juodaan viintä, ihan vaan sen takia, että sitä saattaa saada kaupasta litran 1,50 eurolla. Lusikoita kannattaa pitää messissä, koskaan ei tiedä millon tulee himoja ostaa litran paketti jäätelöä. No joo, aina.

Gardajärvelle kannattaa lähtee, siellä on kaunista. Siellä maksettiin 40 euroo yöstä, mutta se oli sen arvonen, todellakin. Käytettiin kyllä kaikki maholliset hyödyt sitten, valitettavasti... Huoneen puhelimeenkin jo soiteltiin aamulla, että alkakaapa joutua jo alakertaan check-outtiin. JUU, ihan ollaan matkalla!


Kuuma saattaa joskus olla ja sillon sitä mielii vähä kauemmas Etelä-Euroopasta, mutta et pääse, ainakaan idemmäs. Ei onnistu, myö oltiin suunnitelmiemme vankia, vaikka kuinka houkutti lähtee Ljulbjaanan. Sinne meni vaan muutaman kerran viikossa yöjuna, joka oli perillä yöllä yhen aikaan ja ne oli jo blokattu täyteen. Harmitti, vitsi, että harmitti. Mutta tulipa käytä junareissu Firenzessä ja Pisassa. Pisassa oli tunti aikaa ja riennettiin kattomaan sitä katuvvaa tornia! uujea.



Kyllä muutakin tehtiin. Mutta tässä nyt vähäse jottain :)

Toissailtana tulin Brysseliin ja huomeniltana olen jo poissa. Mitä se tämmönen tämä on? Minä en ymmärrä. Minun huone on ihan järkyttävässä kuosissa. Minulla on iltapäivään asti aikaa järkätä kaikki. Sitten tullee taloudenhoitaja hakemaan minun avaimen ja au revoir la maison au pair de Bruxelles.

Tämä teksti taitaa olla ihan blogini tyylistä poikkeavaa, mutta oon varma, että tykkäätte siitä. Jos ette niin tykitelkää kottiinne.